Monilajisen vuorovaikutuksen kasvatuskokeilu

Juttu julkaistu alunperin FEE Suomen Ympäristökasvatus-verkkolehdessä.

Tutkimme elämää vaalivaa monilajista vuorovaikutusta ja siihen liittyviä kasvatusideoita opettajien luontosuhdetyöpajassa, joka järjestettiin Tampereella. Kasvatuskokeilu kuljetti pirkanmaalaiset opettajat metsänpeittoon: "Olemme osa luontoa".

Elämää vaaliva monilajinen vuorovaikutus tarkoittaa sitä, että saavumme suhteeseen ihmisten lisäksi kasvien, eläinten ja muiden luonnonelementtien kanssa kunnioittavasta ja huolehtivasta lähtökohdasta käsin. Työpajan tavoitteena oli sekä mahdollistaa opettajille päivä työhyvinvoinnin parissa että tarjota työkaluja elämää vaalivan monilajisen vuorovaikutuksen edistämiseen omassa opetustyössä.

Tiedostavana osana luontoa

Työpajan aikana teimme harjoituksia itsenäisesti, pareittain ja ryhmässä noin kahdenkymmenen opettajan kesken. Harjoitusten avulla tutkimme esimerkiksi empatian mahdollisuuksia vuorovaikutuksessa luontoelementin kanssa.

Harjoitusten tavoitteena oli vahvistaa luontosuhdetta ja hyvinvointia sekä lisätä tahtoa ympäristövastuulliseen toimintaan. Planetaarisen sosiaalipedagogiikan mukaisesti halusin kouluttajana painottaa harjoituksissa mahdollisuutta tulla osaksi luontoa tiedostavasti ja holistisin keinoin – osallistaen mieltä, kehoa ja tunteita.

Teimme aluksi Authentic Relating -metodista tutun tutustumisleikin, minkä jälkeen kuljimme yhdessä hiljaisuudessa metsään. Tapasimme yhdessä kiven, jota kukin sai vuorollaan tervehtiä omalla tavallaan. Tämän jälkeen ohjasin meditatiivisen harjoituksen viidestä elementistä – tulesta, maasta, vedestä, ilmasta ja tilasta.

Siirryimme seuraavaksi Luonto peilinä -harjoituksen pariin, jossa toinen pareista kuljetti silmiään kiinni pitävän parin omaa itseä kutsuvan luontoelementin luokse. Kuljetettava tunnusteli luontoelementtiä näköaisti suljettuna.

Kyseistä luontoelementtiä edustettiin Kaikkien olevaisten neuvosto -harjoituksessa, jossa ohjasin reflektoimaan omaa suhdetta äskeisessä harjoituksessa tavattuun luontoelementtiin muun muassa seuraavin kysymyksin: Miltä hän näytti ja tuntui, maistui tai tuoksui? Millaisessa ympäristössä hän eli, vai elikö enää, ja oliko hänellä nimeä? Miten vaikutit häneen ja vaikutuit hänestä? Haavoititko häntä, tai autoitko kenties jotenkin? Työpajan päätimme jakamispiiriin.

Harjoitteiden vaikutuksia

Enemmistölle opettajaosallistujista kyseiset harjoitukset olivat yllättäen ennestään tuntemattomia, sillä he olivat erikoistuneet enemmän tietopohjaiseen ympäristökasvatukseen. Eräs osallistujista koki voimakkaan yhteyden toisiin ihmisiin ja luontoon harjoitusten myötä. Toinen oivalsi, että olemme osa luontoa.

Moni koki työpajan mahdollisuutena rauhoittumiseen ja kiireettömyyteen. Sen seurauksena herkkyys havaita toisia lajeja kasvoi. Eräs osallistuja mainitsi seuranneensa muuttolintuja.

Toisaalta työpajan aikana ylläpidetty hiljaisuus koettiin jokseenkin haastavana, sillä osa osallistujista koki olevansa "suoritusmoodissa", eikä asettuminen meditatiivisten harjoitusten äärelle ollut vilkkaalle mielelle helppoa. Yhden osallistujan mukaan harjoitukset edesauttoivat halua suojella metsää.

Moni osallistujista teki havaintoja luonnon syklisyydestä ja kertoi päässeensä yhteyteen sekä edesmenneiden että elävien ihmisten kanssa luontoelementin välityksellä. Eräs oivalsi kivellä istuessaan, että hänen edesmennyt äitinsä elää hänen kauttaan.

Sain kouluttajana palautetta siitä, että levollista puhettani oli miellyttävää kuunnella. Yksi osallistujista taas koki voimakkaampaa tarvetta kouluttajan suullisesta ohjauksesta vapaaseen kokemiseen ja rauhaan oman kokemuksen äärellä. Vuorovaikutus luontoelementin kanssa haluttiin säilyttää intiimimpänä, kahdenvälisenä kohtaamisena, jonka sisältöä ei haluttu paljastaa ryhmälle.

Kritiikki ihmiskeskeisestä luontosuhteesta nousi esille Kaikkien olevaisten neuvosto -harjoituksen myötä, jossa ideana oli samaistua luontoelementtiin astumalla "hänen saappaihinsa". Eräs osallistuja koki joissain määrin epäeettiseksi tulkintoja tuottavan monilajisen vuorovaikutuksen, jossa ihminen kuvittelee itsensä esimerkiksi puuksi ja vastaa kouluttajan ohjaamiin kysymyksiin luontoelementin puolesta.

Työpajan taustaa

Luontosuhdetyöpaja järjestettiin osana Tampereen yliopiston Ympäristökasvatuskokeilut-kurssia. Työpaja toteutettiin kokeiluna yhteistyössä Luontokoulu Korennon kanssa, josta kokeilua sparrasivat opettajat Jenni Skaffari ja Taru Lindgren.

Kokeilun metodologiaa ohjasi yhtäältä humanistinen ote, joka toteutui kokemuslähtöisyyteen perustuvissa harjoituksissa luontoympäristössä, ja toisaalta strukturalistinen ote, josta ohjautuen pyrimme määrittämään uudelleen valtasuhteita elollisessa luontoympäristössä monilajisen vuorovaikutuksen kautta. Pyrimme tutkimaan kriittisesti elämän vaalimista estäviä näkemisen tapoja omien kokemuksiemme pohjalta, kun tutkimme valtasuhteita luonnossa.

Henkisen luontosuhteen kehittäminen

Ympäristökasvattajana kysyn, voiko luontosuhde koskaan olla vapaa ihmisen luomista näkemisen tavoista. Ajattelen, että ihminen on loppujen lopuksi aina ainutlaatuinen havaitsija, kokija ja tulkitsija sekä suhteen rakentaja suhteessa elävään yhteisöön. Itseäni kiinnostava kysymys tässä kontekstissa onkin, miten rakennamme tietoisesti sellaista monilajista vuorovaikutusta, joka vaalii elämää. Onko meillä tarve mystifioida luontoa ja pitää sitä etäämmällä, vai voisimmeko antautua uteliaalle leikkisyydelle, jossa kutsumme itsemme mielikuvitukselliseen vuorovaikutukseen luontoelementin kanssa?

Tutkimuksen mukaan antropomorfismin eli luonnon inhimillistämisen on tutkittu parantavan arvostusta luonnon itseisarvoa kohtaan. Luontoelementtiin samaistuminen voi palvella elämää vaalivaa tahtoa. Henkisemmän luontosuhteen kehittäminen ympäristökasvatuksessa on jäänyt tietopohjaisen ympäristökasvatuksen varjoon, minkä takia sen roolia tulisi vakiinnuttaa ympäristökasvatuksessa. Työpaja hyötyisi pidemmästä toteutusmuodosta uusien ajattelumallien rakentamisessa.

Monilajinen vuorovaikutus, elämää vaalivat uudet näkemisen tavat ja yksilöiden luontokokemukset eivät pelkästään vahvista luontosuhdetta, vaan myös avaavat kauneuden näkemiselle maailmassa. Ne tuovat syvyyttä ihmisen olemassaoloon maapallolla. Näin ihmisen tarkoitus maapallolla ei pelkisty tuottavaan tai tuhoavaan rooliin, vaan saa uusia merkityksiä ja visioita.

Artikkelin kirjoittaja Laura Toropainen on henkisen luontosuhteen väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston kasvatustieteissä. Hän asuu tällä hetkellä meditaatiokeskuksessa Devonissa ja nauttii kokemuksellisesti Dartmoorin luontomytologiasta.